Suunnistuksen pitkän matkan suomenmestaruuksista kamppailtiin viikonvaihteessa ikäsuunnistajien osalta Pöytyällä ja yleisten sekä nuorten sarjojen osalta Karjaalla.

 

Pöytyällä D55 sarjassa Anne Pelto-Huikko otti jälleen suomenmestaruuden. H55 sarjassa Timo Asikainen sijoittui viidenneksi ja Katja Seppänen kuudenneksi D40 sarjassa. Muut hiisiläiset eivät yltäneet palkittaviksi. Ikäsarjoissa palkitaan vain kuusi parasta. Kymppisakkiin sijoittuivat lisäksi Marika Yli-Kauppila 7:s D45 sarjassa ja Jukka Koskinen 9:s H80 sarjassa.

 

Karjaalla lauantaina käydyissä karsinnoissa A-finaaliin ylsivät lähes kaikki Hiisirastin suunnistajat. Sunnuntain finaaleissa plaketeille, eli 10 parhaan joukkoon suunnistivat Noora Koskinen viides D18 sarjassa, Joona Huila kymmenes H18 sarjassa ja Tuukka Mäkinen kymmenes H17 sarjassa.

 

Naisten sarjassa Natalia Efimova oli yhdeksäs. Virallisessa tulosluettelossa ei Natalia ulkomaalaisuutensa takia SM-listalle päässyt. Kisa oli kuitenkin samalla WRE osakilpailu. Suomenmestaruuden vei nykyään Lahden Suunnistajia edustava Minna Kauppi. Miesten ykköseksi ulkopuolella SM-kisan suunnisti virolainen Tampereen KOOVEE:tä edustava Timo Sild.

Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailut käytiin Kirkkonummella viime perjantaina ja viestien osalta lauantaina. Kisat vastaavat lähestulkoon normaaleja suomenmestaruuskilpailuja. H20 sarjassa Euran lukion Joona Huila suunnisti hienosti pronssille. Säkylän lukion Noora Koskinen sijoittui puolestaan D20 sarjassa neljänneksi. Hiisirastin suunnistajista myös Tuukka Mäkinen menestyi mainiosti, sijoittuen H17 sarjassa seitsemänneksi. Hän käy lukiota Turussa.

 

Ensi lauantaina Tammisaaressa käytävään Nuorten Jukolaan lähettää Hiisirasti yhden joukkueen. Joukkueen kokoonpano: Roope Ruuhiala, Janne Lehtimäki, Liina Viitasaari, Eero Piirainen, Susanna Aho, Noora Koskinen, Joona Huila.

Lapin Salamakallion maastossa järjestetyssä Satakunnan seura-cupissa Hiisin suunnistajat saavuttivat kolmoisvoiton, järjestyksessä Hiisi 1, Hiisi 2, Hiisi 3. Joukkueeseen kuului neljä juoksijaa.

Kiukaisissa järjestetyissä Satakunnan AM-pitkiltä tuli 11 ykkössijaa. Varsinais-suomalaiset ratkoivat samanaikaisesti omia mestaruuksiaan.

Laitilan AM-viesteistä tuliaisina oli viisi Satakunnan  mestaruutta, tuojina olivat H21) Hiisi 1, D21) Hiisi1, H50) Hiisi 1, D45) Hiisi 1, D50) Hiisi 1. Myös Laitilassa varsinais-suomalaisilla oli omat koitoksensa.

 

Muutokset koskevat 1, 2 ja 3 joukkueita

Joukkue                   A                                      B                                 C                              D

Hiisirasti 1         Sergei Detkov             Joona Huila            Timo Asikainen    Anne Pelto-Huikko

Hiisirasti 2         Roman Efimov           Natalia Efimova    Petteri Vuorinen   Jorma Virtanen

Hiisirasti 3         Roope Koskinen         Tuukka Mäkinen   Katja Seppänen    Teuvo Valtonen

Hiisirasti 4         Maxim Sychev           Ari Kuusholma        Susanna Aho         Pentti Rintala

Hiisirasti 5         Juho Uotila                Sari Koskinen           Janne Lehtimäki  Päivi Reiman

Seuratasolla Hiisirastia edustava Natalia Efimova sijoittui 17:sta maailmanmestaruuskilpailujen pitkällä matkalla. Naisten MM-kultaa otti Tanskan Ida Bobach. Parhaana suomalaisena Minna Kauppi sijoittui 13:sta. Merja Rantanen oli 18:sta. Sovia Haajanen ei saanut tulosta. Miesten kisan voitti jälleen kerran Ranskan Thierry Gueorgiou. Parhaana suomalaisena Marten B Bostrom nousi hankalan alun jälkeen 14:sta.

 

 

Viestisuunnistusharjoitus torstaina 6.8. Murtamossa, Eurajoella, lähtöpaikka Saarentien varressa.

Ratavaihtoehdot ovat n. 6,3  4,8  2,8  ja 2,1km. Rasteilla ei ole rastilippuja, mutta vanhat rastipukit (viime vuoden Hiisirastien rastipisteitä). Yhteislähtö klo 18, verryttelyt ennen sitä.
Karttatilaukset keskiviikkona 5.8. sari.koskinen (at) dnainternet.net.
Tervetuloa!

Yhteistyökumppanit

Kalenteri

ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2

Tapahtumat

  • Ei tapahtumia

Ostamalla edullista Teboilin öljyä, tuet samalla Hiisirastin toimintaa.

Lisätietoja ja tilaukset: Pirjo Mikkola puh. 0442787511,

sähköposti pirjo.mikkola[at]ekt-palvelu.fi