Köyliön Kepolan ja Euran välinen suuri yhtenäinen metsäalue tarjoaa hyvät puitteet tämän vuotisille AM-kisoille. Koko 33 neliäkilometrin metsäalueesta ei ole käytössä tällä kertaa kuin vajaa 5 neliökilometriä,eikä alueesta ei ole tehty suunnistuskarttaa sitten vuoden 1982.

 

Maasto on pääpiirteissään hyväkulkuista, mutta paikoin rajoittunut näkyvyys lisää suunnistustehtävien vaativuutta. Metsä vaihtelee nopeakulkuisista kangasmetsistä hieman hitaampikulkuisiin kuusikkokorpiin. Kesäisin maastossa on paikoin rehevää ja metsälauhan kaltaiset heinät viihtyvät tässäkin kisamaastossa. Hakkuualueet ovat vadelmien valtaamia. Alueet on pyritty ottamaan huomioon ratoja tehdessä.

 

Maaston muodot ovat pyöreitä ja karttaan kuvattuja pieniä maaston kohteita on käytetty myös rastipisteinä. Ratamestareille paikoin tuli mieleen Keski-Eurooppalaiset suunnistustehtävät; tyhjät rinteet ja pistemäiset kohteet korostavat erityisesti kompassin käytön tehokkuutta yhdistettynä vauhdikkaaseen suunnistukseen. Lauantain pitkällä matkalla on tarjottu myös pitempiä reitinvalintavälejä mahdollisuuksien mukaan, kun taas viestin radat ovat hyvin keskimatkan kaltaiset.

Yhteistyökumppanit
Kalenteri
ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
29
30
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
9:00 PM - Valopäärastit
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
09 syys
09/09/2016    
21:00 - 23:59
Valopäärastit 9.9.2016 Eurajoen Lutalla. Ilmoittautumiset viimeistään 5.9. sähköpostilla osoitteeseen ramiri@iki.fi . http://www.eurajoenveikot.fi/suunnistus/valopaarastit/2016/
21 syys
21/09/2016    
21:30
AM-yösuunnistus Kankaanpään Liikuntakeskuksessa (Jämintie 10) KanSu:n järjestämänä. Kilpailukutsu: http://www.kansu.fi/kilpailut/am-yosuunistus2016/kilpailukutsuyosuunnistu
Events on 09/09/2016
09 syys
9 syys 16
Eurajoki
Events on 21/09/2016
21 syys
Tapahtumat
  • Ei tapahtumia

Ostamalla edullista Teboilin öljyä, tuet samalla Hiisirastin toimintaa.

Lisätietoja ja tilaukset: Pirjo Mikkola puh. 0442787511,

sähköposti pirjo.mikkola[at]ekt-palvelu.fi