Hiisijutut 2001

Hiisirastin lupaavasti alkanut Tiomila päättyi keskeytykseen

Suunnistuskansan kevään tärkein tapahtuma, tänä vuonna Malmbyn lähistöllä sotilaslentokentältä juostu Tiomila-viesti, päättyi Hiisirastin osalta ikävästi. Joukkueen kahdeksannen osuuden juoksija Lassi Virtanen loukkasi nilkkansa osuutensa alkupuolella ja joutui tyytymään autokyytiin pois maastosta. Ennen keskeytystä joukkue oli jopa johtanut tämänvuotista suurviestiä.

Ennen ikävää tapahtumaa ehtivät kuntoaan ja osaamistaan näyttää kuitenkin seitsemän miestä. Avausosuudella joukkueen luottoaloittaja Mikko Halonen eteni vuorenvarmasti kärkiryhmän mukana suurimman osan reitistä, mutta pieni virhe pudotti hänet tästä porukasta, joka lisäsi vauhtia maalia lähestyttäessä. Ero kasvoi lopussa yllättäen lähes kolmeen minuuttiin ja vaihto tapahtui sijalla 123.

Hiisirasti piikkipaikalla

Aloitusosuus on aina arvaamaton ja joukkueen johto oli asettanut varmistukseksi toiselle osuudelle oivaa kevätkunto uhkuvan yöspesialistin Mikko Hölsön. Hyvistä lähtöasemista Mikko sai hieman haparoivan alun jälkeen hyvän otteen suoritukseensa ja nousi kohinalla kohti kärkeä. Radan puolivälin paikkeilla oli maaston vaativin osa: erittäin pienipiirteinen ja vaativa kalliomäki, johon ratamestari oli laatinut kunnon hajonnan. "Juoksin alueen läpi maksimivauhtia ja kaikki toimi loistavasti. Ohitin tällä vajaan kilometrin pätkällä kymmeniä joukkueita! kertasi Mikko. "Muutama sata metriä myöhemmin vilkaisin taakseni ja näin ainoana perässäni tulevan Kalevan Rastin Antti Tolosen, joka on samassa Puolustusvoimain valmennusryhmässä kanssani. Kysyin häneltä, missä kärki etenee?" Antti vastasi: "Viisi metriä edessäni!"

Loppumatka eteni Mikolta samaa varmaa suoritusta tehden ja seuran historian ensimmäinen johtosijoitus Tiomilassa varmistui osuuden nopeimmalla ajalla suvereenin suorituksen päätteeksi.

Pitkä yö viestin vedenjakajana

Kolmannella osuudella Olli Mattila joutui henkisesti kovaan paikkaan startatessaan kärjessä pimeään, keväisen kalseaan ruotsalaiseen metsään. Hän hoiti alkumatkansa hyvin keikkuen väliajoissa kärkiporukoiden mukana. Pieni virhe radan loppuosalla pudotti hänet kuitenkin vaihtoajassa 2.50 min kärjen taakse sijalle 19. Tämä virhe osoittautui myöhemmin kuitenkin kohtalokkaaksi loppuviestiä ajatellen.

Neljäs osuus oli peräti 16,3 km pitkä yöosuus, legendaarinen "långa natten". Yleensä tämä osuus on kasannut kymmeniä joukkueita yhteen ja viesti on ikään kuin alkanut alusta. Tänä vuonna kaikki oli toisin. Kärjessä pääsi lähtemään maailmanluokan tähtiä yhdessä, jotka jyräsivät vastustamattomasti karkuun muulta porukalta. Viisi eri maiden maajoukkuemiestä juoksivat 15 minuuttia ratamestarin ihanneajan alle ja tekivät peräti yhdeksän minuuttia eroa seuraavaan joukkueeseen! Kärkitaistelun osalta koko viesti oli näin ollen ratkennut jo kilpailun puolivälissä. Hiisin Lasse Torpon kohtalona oli päästä metsään vain 31 sekuntia Kalevan Rastin maajoukkuemies Mikael Boströmin perässä. Boström oli yksi tuosta viiden miehen ryhmästä, joka karkasi muilta. Torpo ei ehtinyt nähnyt vilaustakaan "Bubben" selästä ja mahdollisuudet mukana roikkumiseen menivät. Jälkijoukoissa suunnistus oli haparoivaa ja eroa kärkeen tuli minuuttikaupalla. Vaihdossa 24. yli 18 minuuttia jäljessä.

Viisi uutta joukkuetta kärkitaisteluun kisan helpommalla osuudella

Viides ja kuudes osuus ei tuonut ihmeempiä muutoksia viestin tilanteeseen, eikä Hiisin Timo Torpo (35./+22.32) ja Janne Kempaskaan (31./+24.54) muuttaneet oleellisesti seuran tilannetta. Sen sijaan seitsemäs, kilpailun lyhyin kaikille yhteinen 6,2 km:n osuus oli yllättävä. Monilla joukkueilla tälle viestin helpoimmalle osuudelle on pakko asettaa heikoin lenkki, joten suuretkin muutokset ovat mahdollisia. Kärjessä tehtiin rajusti virheitä ja sitä ajettiin minuuttikaupalla kiinni. Tämä osattiin aavistaa Hiisin taustajoukoissa ja tämän vuoksi kevätkauden perusteella joukkueen kovimpiin kuuluvan Lasse Lempaisen asettaminen tähän paikkaan oli oivaa taktiikkaa. Lasse vaihtoi sijalla 26. ja ero oli kutistunut kärkeen siten, että sitä oli enää +15.52. Tällä osuudella olisi vielä tarjottu hieman paremmalla lähtöasetelmalla paikkaa auringossa, sillä viisi uutta joukkuetta pääsi mukaan kärkikahinoihin kärjen juostessa arvaamattoman huonosti.

Ennen keskeytystään Hiisin Lassi Virtanen eteni vauhdikkaasti mm. Tampereen Pyrinnön edellä, joka päätyi loppusijalle 16. Näin ollen joukkueen kahden viimeisen miehen Sami Löfbackan ja Raimo Turtisen mahdollisuuden viimevuotisen sijoituksen tienoille olivat hyvät. Pojat juoksivatkin harjoitusmielessä hyvät ajat, Turtinen jopa osuuden nopeimpien tahtiin. Toivottavasti sama vauhti löytyy vielä kesäkuussa Jurvan Nikkari-Jukolassakin

Hiisirasti osoitti miesten laajan tasonsa viimeisessä Isotonic-viestissä

Suunnistuksen kevätkauden tärkein kotimainen kilpailu Isotonic-suunnistus juostiin viikonvaihteessa Paimiossa viimeisen kerran nykyisellä nimellään. Alun alkaen kilpailun järjestelyoikeudet omisti Suomen maaottelusuunnistajat ry. ja nimensä kilpailu sai kilpailua tukevalta sponsorilta. Jo reilun vuosikymmenen takaa periytyivät ensimmäiset ongelmat kilpailun sponsoroinnin osalta ja näiden tapahtumien vuoksi sekä omistusoikeudet että tukijat ovat jääneet historiaan jo muutamia vuosia sitten. Nimi onkin säilynyt enemmänkin kaikille tuttuna jäänteenä menneestä, jonka 30-vuotinen historia nyt viimein päättyi ja ensi keväänä tapahtuma kokoaa rastikansan Keravalle uudella FinSpring -nimellä.

Hiisirasti testasi miehiään

Sunnuntain miesten pääsarjan viestissä Hiisirasti näytti vahvan tasonsa juoksemalla neliosuuksisessa viestissä sijoille 12, 16, ja 27 kaikkiaan 134 lähteneen joukkueen kilpailussa. Lisäksi reservissä olivat ykkösmiehistöstä Lasse Torpo ja Mikko Hölsö, jotka eivät halunneet tässä vaiheessa kevättä kolmatta starttia peräkkäisille päiville. Ulkopuolisille ihmetystä herätti lisäksi seuran tämän hetkisen ykkösnimen, Raimo Turtisen juoksu vasta seuran kolmosmiehistössä. Hän vastasi eräästä kilpailun nopeimmista osuusajoista. "Juoksu ja suunnistus kulki erinomaisesti, vieläpä liikoja yrittämättä", Raimo kommentoi. "Kolmosjoukkueessa juoksemiseni oli sovittu manageri Teemu Nukin kanssa, koska olin jo urakoinut perjantaina suunnistusliigan avauksen Helsingissä ja eilen reilun 16 km:n mittaisen henkilökohtaisen kilpailun. Lisäksi miehiä haluttiin testailla eräille osuuksille ensi viikonvaihteen Tiomilaa ajatellen", Turtinen summasi. Paras joukkue oli noin 11 minuuttia kärjestä ja Raimon mukanaolo tässä joukkueessa olisi nostanut Hiisin kilpailun voittotaisteluun!

Lauantaina mukana 2900 suunnistajaa

Koleassa kevätsäässä suunnistetussa Isotonicin henkilökohtaisessa kilpailussa saatiin tukku menestystä myös alasatakuntaan. Miesten pääsarjassa Hiisirastin Raimo Turtinen (14./ +5.24) ja Mikko Hölsö (16./+6.02) tekivät koko kotimaisen kärjen mukana ollessa hyvät suoritukset ja lupausta antoi ennen kaikkea pieni aikaero kärkeen. Oivaa kevätkunto uhkuu myös niinikään Hiisin Jussi Uusitalo, joka sijoittui H 18 E -sarjassa viidenneksi. Parhaita sijoituksia (Hiisi): H 21 AL1: Janne Kempas (3.), H 40 AL: Jyrki Routsi (2.), Mika Ruuhiala (3.), H 65: Oiva Mikola (2.), D 35 B: Kuusholma Tiina (2.), Päivi Aarikka-Ruuhiala (3.). Parhaita sijoituksia (EKU): D 12 Marika Teini 2. , D 12 TR: Iida Reiman (1.)

Sivu2