Hiisin D150 sarjan joukkue Marjo Virtanen, Marika Yli-Kauppila ja Anne Pelto-Huikko saavutti pronssia viestisuunnistuksen kakkosryhmän SM kisoissa Nastolassa. H110 sarjan miehet Saku Asikainen, Lasse Lempainen ja Roman Efimov jäivät niukasti neljänneksi. D110 sarjan yhdistelmä Anna Elffors, Sari Koskinen ja Sanna Laakso sijoittui kahdeksanneksi. H170 sarjassa pronssimitali oli lähellä, mutta harmittava rastivirhe viimeisellä osuudella aiheutti suorituksen hylkäämisen. Joukkueessa suunnistivat Timo Asikainen, Ari Anttas ja Jyrki Routsi.
Ykkösryhmän kisoissa H16 sarjan pojat Tuukka Mäkinen, Lauri Pähn ja Roope Ruuhiala pääsivät ainoana Hiisirastin joukkueena palkintojonoon, sijoittuen hienon juoksun jälkeen kuudenneksi. Miesten sijoitukseksi tuli nousujohteisen suorituksen päätteeksi sija kolmetoista. Joukkueessa suunnistivat Roope Koskinen, Johannes Pohjala, Henrik Väisänen ja Andrei Hramov. Naiset sijoittuivat joukkueella Triinu Rooni, Jenni Mettälä ja Päivi Autio sijalle 21. Hiisiläisiltä nähtiin muutamia yksittäisiä hienoja suorituksia, mm. Noora toi Hiisin ensimmäiseltä osuudelta kärjessä vaihtoon D18 sarjassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Yhteistyökumppanit
Kalenteri
ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
15
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
29
30
31
1
2
3
4
14 tammi
14/01/2018    
11:00 - 12:00
WSC2017 kolmas osakilpailu käydään Porissa. Maastoon pääsee 14.00-15.00 välisenä aikana, HUOM POIKKEAVA AIKA. Lisätiedot: http://www.satakunnansuunnistus.fi/?event=wsc17-osakilpailu-3
16 tammi
16/01/2018    
18:00 - 21:00
Hiisirastin hallituksen kokous ti 16.1.2018 klo 18 alkaen Köyliön OP:n kokoustilassa.
28 tammi
28/01/2018    
11:00 - 12:00
WSC2017 neljäs osakilpailu käydään Kiukaisissa. Maastoon pääsee 11.00-12.00 välisenä aikana. Lisätiedot: http://www.satakunnansuunnistus.fi/?event=wsc17-osakilpailu-4
04 helmi
04/02/2018    
11:00 - 12:00
WSC2017 viides osakilpailu käydään Ulvilassa. Maastoon pääsee 11.00-12.00 välisenä aikana. Lisätiedot: http://www.satakunnansuunnistus.fi/?event=wsc17-osakilpailu-5
Events on 14/01/2018
14 tammi
14 tammi 18
Pori
Events on 16/01/2018
16 tammi
Events on 28/01/2018
28 tammi
Events on 04/02/2018
04 helmi
Tapahtumat
  • Ei tapahtumia

Ostamalla edullista Teboilin öljyä, tuet samalla Hiisirastin toimintaa.

Lisätietoja ja tilaukset: Pirjo Mikkola puh. 0442787511,

sähköposti pirjo.mikkola[at]ekt-palvelu.fi