Alustavat kilpailuohjeet. Tarkista ennen kilpailua mahdolliset muutokset.

 

Kilpailusäännöt

 

Kilpailussa sovelletaan SSL:n lajisääntöjä, Oravacupin sääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita.

 

Kilpailukeskus

 

Pysäköinti sijaitsee Kepolan kaukalolla (Kokemäentie 70, Köyliö), kilpailukeskuksen vieressä. Opastus on Kokemäentieltä. Kokemäentielle voi saapua joko pohjoisesta valtatie 12:lta tai etelästä Köyliön keskustan kautta.

 

Maasto ja radat

 

Koostuu tyypillisestä köyliöläisestä havumetsäalueesta, jossa pääsääntöisesti hyvä kulkukelpoisuus. Kartan alueella on muutamia harvennuksia ja tiheikköjä, joita on ratasuunnittelulla pyritty välttämään. Erityispiirteenä osassa rataa kuiva kangasmetsäalue, jossa parempi näkyvyys ja juostavuus. Kilpailualueella kulkee Köyliön pururata, nimeltään Harrin Pati, johon voi tukeutua varsinkin suorituksen loppupuolella.

 

Lähtö

 

Oravacupin lähtöön johtaa viitoitus lähtee kisakeskuksesta. Matkaa lähtöön on noin 1200 m.

 

Lähtöön kutsutaan 4 min ennen.
Emit-kortin nollaus suoritetaan lähtökarsinassa 3 min ennen.
Mallikartta on nähtävillä 2 min ennen lähtöä, RR-sarjalaiset saavat opastuksen.
Kilpailija siirtyy oman karttansa viereen 1 min ennen lähtöä, saattajasarjat ja sarjat H/D11TR-H/D14 saavat ottaa kartat. H/D16-sarjat saavat kartan lähtöhetkellä.
Lähtö on K-pisteessä.

 

Emit-kilpailukortin leimaus

 

Rastit kierretään numerojärjestyksessä. RR-sarjoissa on rastilla RR-tunnukset eli esim. ykkösrastilla lukee leimauslaudassa RR1 ja rastilipussa RR.

 

Siimari

 

RR- ja TR-ratojen reitti on merkitty maastossa yhtenäisellä valkoisella nauhalla, karttaan nauha on merkitty oranssilla viivalla.

Ohjaava nauhoitus

 

Sarjojen H/D11TR ja H/D12 karttoihin on yhdellä välillä piirretty oranssilla katkoviivalla ohjaava nauhoitus, jota saa halutessaan hyödyntää. Tämä katkoviivalla merkitty nauhoitus on merkitty maastoon tasasin välein puusta roikkuvilla nauhoilla ja toimii “lisäpolkuna” jota pitkin voi lähestyä kohti rastia.

 

Rastimääritteet ja kartta

 

Tulostekartta muovikotelossa, kaikilla sarjoilla mittakaava 1:7500, käyräväli 2,5 m. Kartta vuodelta 2024. Rastimääritteet kartassa (ei irtorastimääritteitä).

 

Ratapituudet ja rastien lukumäärä

 

H/D8RR, Saattaja-RR 1,7/2,5 km 6 rastia

 

H/D9RR, H/D10RR 1,7/2,5 km 6 rastia

 

H/D11TR, Saattaja-TR 1,7 km 6 rastia

 

H/D12, Suora-12 (R1) 2,0 km 8 rastia

 

H/D13, 2,5 km 9 rastia

 

H/D14, Suora-14 (R2) 3,1 km 11 rastia

 

H/D16, Suora-16 (R3) 4,0 km 10 rastia

 

Viimeinen rasti

 

Viimeinen rasti on kaikilla sama. Leimasimissa on koodit 110 ja RR6. Kummalla tahansa voi leimata.

 

Maali

 

Kilpailussa on käytössä maalileimaus eli muista leimata myös maalissa! Kaikkien kilpailijoiden, myös keskeyttäneiden, pitää tulla maalin ja leimantarkastuksen kautta. Maali sijaitsee kilpailukeskuksessa.

 

Palkinnot ja karttojen luovutus

 

Kaikki palkitaan maalissa pienellä palkinnolla. Kartat saa pitää maaliintulon jälkeen.

 

Tulokset

 

Tulokset julkaistaan myöhemmin illalla kisasivuilla www.hiisirasti.fi.

 

Info-piste

 

Kilpailukeskuksen info-piste hoitaa ilmoittautumisten epäselvyydet, jälki-ilmoittautumismaksut ja Emitkorttiasiat. Emit-kortin vuokravarauksen tehneet saavat kortin infosta. Epäkuntoisen Emit-kortin tilalle on infosta vuokrattavissa rajoitetusti uusia. Vuokra on 3 € / kortti. Kadotetusta kortista peritään 70 €. Huom! Vuokratut Emit-kortit palautetaan infoon.

 

Kilpailukeskuspalvelut

 

Kilpailukeskuksessa puffetti, joka avoinna n. klo 17:00-19:30, tuotteita rajoitetusti.

 

Ulko-WC löytyy kilpailukeskuksesta, ei pesua tai pukutiloja.

 

Kuntosuunnistus

 

Kuntosuunnistukseen (4,0 km, 10 rastia) voi ilmoittautua kisapaikalla, hinta 7 €. Kuntosuunnistuksen lähtö on samassa paikassa kuin Oravacupin lähtö, lähteä maastoon voi klo 18.00-18.50.

 

Kilpailun vastuuhenkilöt

 

Kilpailunjohtaja Kimmo Mieskoski, 045-676 6891
Ratamestari Joona Huila

Yhteistyökumppanit
Kalenteri
ma
ti
ke
to
pe
la
su
m
t
k
t
p
l
s
27
28
30
1
2
3
4
6
7
8
9
10
11
13
14
15
16
17
19
20
21
22
23
24
26
27
29
30
29 maalis
29/03/2017    
19:00 - 21:00
klo 19:00 kunnanvirastolla
31 maalis
31/03/2017    
18:00 - 21:30
Kokouksessa käsitellään 2016 tilinpäätös ja päätetään vastuuvapaudesta. Tilaisuudessa keskustellaan myös alueen ajankohtaisia suunnistusasioita ja jaetaan vuoden 2017 suunnistuskalenterit. Jokaisesta alueen seurasta vähintään yksi edustaja mukaan. Kevätkokouksen [...]
05 huhti
05/04/2017    
18:00 - 20:00
5.4. klo 18:00 Kiukaisten seurojentalolla
05 huhti
05/04/2017    
18:00 - 20:00
5.4. klo 18:00 Eurajoen kunnanvirastolla
12 huhti
12/04/2017    
18:00 - 20:00
Hallituksen kokous Köyliön virastotalolla
18 huhti
18/04/2017    
17:00 - 19:00
Opastus alkaa Savikontien ja tie 43 risteyksestä. "Kisakeskus" sijaitsee Tyriseväntiellä. Tervetuloa!
25 huhti
25/04/2017    
17:00
Tervetuloa kaikenikäiset suunnistuksesta kiinnostuneet tutustumaan lajiin opastajan ohjauksessa ti 25.4.17 klo 17 kuntosuunnistustapahtuman yhteydessä Huovinrinteellä. Opastus paikalle tieltä 212, pysäköinti Huovinlammen läheisyydessä. Tiedustelut 040 749 [...]
28 huhti
28/04/2017    
17:30 - 18:00
Hiisirastin hallitus kokoontuu 28.4.2017 vuosikokousta edeltäen klo 17:30
28 huhti
28/04/2017    
18:00 - 20:00
Hiisirastin kevätkokous Köyliön Osuuspankin kokoustilassa.
Events on 29/03/2017
29 maalis
29 maalis 17
Events on 31/03/2017
Events on 05/04/2017
05 huhti
5 huhti 17
05 huhti
Events on 12/04/2017
Events on 18/04/2017
18 huhti
Events on 25/04/2017
25 huhti
Events on 28/04/2017
28 huhti
28 huhti 17
Säkylä
28 huhti
28 huhti 17
Säkylä
Tapahtumat
  • Ei tapahtumia

Ostamalla edullista Teboilin öljyä, tuet samalla Hiisirastin toimintaa.

Lisätietoja ja tilaukset: Pirjo Mikkola puh. 0442787511,

sähköposti pirjo.mikkola[at]ekt-palvelu.fi