Hiisirastit 2001

 


Hiisirastit jälleen kesäkuussa

Toiset kansalliset Hiisirastit juostaan 9. ja 10. kesäkuuta Säkylän- ja Virttaanharjun mäntykankailla. Kilpailukeskuksena on Vampulan urheilumaja, josta rastijahtiin arvioidaan starttaavan viikonlopun aikana kaikkiaan viitisen sataa suunnistajaa.
Kaksipäiväiset kilpailut käydään 36 sarjassa. Mukana on pihkaniskojen koko kirjo 10-vuotiaista junioreista aina 80-vuotiaisiin tervaskantoihin saakka. Matkojen pituudet vaihtelevat yleisen sarjan kympistä tuki- ja rastireittien pariin kilometriin.

Ratkaisut takaa-ajossa

Lauantain avauskisa juostaan nuorimpia sarjoja lukuun ottamatta yhteislähtönä. Lopulliset ratkaisut nähdään kuitenkin vasta sunnuntaina, kun pääsarjalaiset lähetetään takaa-ajoon edellispäivän tulosten perusteella. Muut sarjat säntäävät rastien hakuun normaaliin tapaan.
Kilpailun johtaja Kauko Hakala lupailee molemmille kisapäiville lennokasta katsottavaa. --- Maastopohja on nopeakulkuista ja kimmoisaa, joten vauhtia takuulla riittää. Kilpailun seuraaminen on kuitenkin helppoa, sillä osanottajat käyttävät tavanmukaisesta poiketen numerolappuja.
Tavarapalkintojen lisäksi on pääsarjojen parhaille luvassa tänäkin vuonna silkkaa rahaa. Naisten ja miesten ykköset kuittaavat voitostaan 2000 markan stipendit. Kakkosille kertyy kahisevaa 1000 markkaa ja kolmosille 500 markkaa.

Viikkoa ennen Jukolaa

Hiisirastit järjestetään kesän kuumimman suunnistusviikonlopun kynnyksellä, viikkoa ennen Jurvan Nikkari-Jukolaa.
--- Kansallista huippukaartia on tulossa mukaan jälleen runsaasti. Siitäkin huolimatta, että Suunto Games ja Pohjanmaalla juostava Lakeuden viesti osuvat valitettavasti samaan viikonloppuun, Hakala arvioi.
Kisajärjestelyt ovat tänä vuonna Köyliön Lallien ja Eura-Kauttuan Urheilijoiden kokeneen toimitsijajoukon harteilla. Kilpailua johtaa Kauko Hakala lähimpinä apulaisineen tekninen johtaja Kalevi Lehmus ja pääratamestari Jyrki Kajavalta.
Vuoden 2002 Hiisirastit on päätetty pitää Vallan Suunnan ja Kiukaisten Urheilijoiden isännyydessä. Kilpailupaikkana on silloin Harjavalta.

<ramiri@utu.fi>